tiistai 6. huhtikuuta 2010

Kirppistelyä

Hei vaan pitkästä aikaa, tuli näköjään useamman viikon bloggaustauko, muutama uusi lukijakin on ilmestynyt sillä välin, tervetuloa vaan :)

On pakko esitellä kirppariostoksia kun kerrankin löysin mukavaa ompelumatskua.



Tälläiset aivan ihanat muumityynyliinat, jotka ovat auki tuolta yläreunasta, pienellä tuunauksella näistä tulee kivat kassit. Toiselta puolelta ovat täysin valkoiset.





Olen monesti ihaillut tuota pupu kangasta ja toivonut, että itsekin sitä löytäisin, nyt sattui kohdalle, tosin vain tyynyliinan verran, mutta kyllähän siitäkin jotain saa tehtyä. Enkä voinut millään vastustaa tuota ruskeaa kukkakangasta, tuli heti mieleen pienen työn mekko, mutta toisaalta voisin käyttää sitä ihan noinkin verhokappana niin kuin se on. 


Täytyy vielä esitellä tämä heponen, kerrankin sattui näin hyväkuntoinen yksilö vastaan, monesti ovat kovin kuluneita ja silmäpuolia eikä tahdo olla satuloita ja suitsia mukana. Harmittaa niin vietävästi kun olen aikoinaan myynyt kaikki omat barbit ja hevoset pois, nyt niitä tarvittaisiin.

Ihan pian luvassa taas lastenvaatteitakin tai tarkemmin vauvanvaatteita tällä kertaa.

6 kommenttia :

  1. Wau, ekaa keraa löysin tänne sun blogiisi. Ihania vaatteita täältä löytyykin!
    Ihanat löydöt myös kirpputorilta ja nuo hevoset on tuttuja! Itsellä noita oli myös hirmuiset määrät... mihin lie ne on säilötty.

    VastaaPoista
  2. Millon oot käynyt kirppiksellä? Mä kävin eilen ja löysin Emmalle sandaalit ja lelun. :) Kattelin Aadallekkin mut ei oikein ollut mitään. Alkasitko tehä mulle (eli Emmalle) muutaman kestovaipan jostain kivasta kankaasta? Parempi alottaa myöhään kun millonkaan eiks vaan? ;) Ja ilmotathan heti paljon laitan niin maksan sen mekon ja housut!

    VastaaPoista
  3. Annika:Taisin käydä jo reilu viikko sitten, kävin siinä linja-autoaseman pelastusarmeijalla, en ollutkaan ennen käynyt siellä. Ajattelin kans, että jos löytäs Aadalle jotain kesäkenkiä, vois käydä taas joku päivä kattoon. Voin tehdä Emmalle vaippoja, sovitaanpa niistä tarkemmin piakkoin ja ihan hyvin ehtii vieläkin aloittaa :) Mekko onkin valmis, odottaa vain niitä lappuja.

    VastaaPoista
  4. Käydäänpä joku päivä kirppiksellä. Tää viikko menee nyt ihan pipariksi Jarnon töiden kanssa. Aattelin jos kävis ees juoksemassa kun ei kerta jumpalle pääse. :/ Tuuhan käymään :)

    VastaaPoista
  5. Kivoja löytöjä :), minä kans yrittänyt katella tuota pupukangasta, vaan eipäs ole viel silmään missään sattunut...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)